Tammen leikkaus

Puutarhass kasva tämmöne tamme rojo.

Isäni on se istuttan pikkuse koloo ja ajatell ettei toss kyll pali kasva.

Istutus paika vieräs oll sillo joku autotalli tekele.

Jos mä ny suurinpyörtein veikka tamme iäks 35v ni ei pali heitäkkä.

Tammest katkes latva ku poja tölveivä se muistaaksen mopol.

Parise vuatt sitt mä luuli ett ny se tammi mene ja kualee ku rupes

valuttama runkostas mahlaa. Runkkoo on kohlas joku terävä.

Lehde tipuiva alas jo pali enne jouluu.

Ny haava on parantun ja minust tammi voi paremmi.

Mull on annett ukaasi ett oksii pitäis hiukka taas leikat.

Latvus ku on poikk ni tammi kasvatta oksii sivuilles niinku jottai lonkeroi...

Ny ku hiukka lehde jo irronne ni näke paremmi ett mist tarveis ruvet sahamaa.

Täst kuvakulmast ku kattoo ni ottai kai nua oksat kii jo pihasaunaa ja suulii.

Nii nii ja täält pualelt ne roikkuva pihaa tultava tien pääll.

Ottava kii isomppi autoihi. Olis aika paha jos vaikk reppeis oksa.

Tamme oksa ova ku lehtevä katto tai jättimäine satteevarjo.

Kyll on kamala homma mist mä tämäki ny alota.

Voik puutarhuri tuntee säälii rakast puut kohtaa?

Juur ku selvis valutus taurist ni sitt ruveta sahall hosuma.

Mahtaak uskaltaakka viäl?

Tänäp ole kuttaroin tamme ympärill ja miettin tilannet.

Hyvi suunnitelt on tietyst jo pualiks tehty. 

Mun niskat on pahast nalkis ett en viäl pystykkä sahama mittä.

Täst kuvast näke selväst mist kuuluis runko jatkuu ylöspäin koht taivast.

Yhde iso oksan all on kultasade. Pakkane ei siihe oll mitenkä purru.

Tamme oksa on suaraa tua pensaan pääll.

Pensas ku kasvaa ni otta oksaa kiinni.

Jos mä sitt vasta sahaile sitä oksaa...

Tienpäält voin ottaa oksii sitt vähä..iha vähä..

Tammell on jo jälkeläisii pitki mettii. Tähä kiven päälleki on yks kasvan.

Viime syksyn tammes oliki paljo terhoi ja linnut kävivä se tyhjentämäs.

Närhii tais oll enite ja tietyst oravii.

Tamme all on iso kukkapenkki. 

Huikee ruska on nyt siin penkis ja sen on tehny kurjenpolvi.

Jos mä vaa oon kotosall ni mull on tapan ehtoo erustas napat hikiveivi alleni

ja polkast mettä reunamall kattoma aurinkolaskuu.

Olisko joku reipas pualekilsa matka ja sitt viell mettäs kolmisesatameetrii.

Siell on yks kalliokieleke mist näkee kivast peltoje pääll ja taivaa.

Aurinkolasku oll tänäp vaisu mutt kohauti itteni liikkeell.

En kovi kauan ehtin kanno nokas käkkimä ku mä kuuli miauuu, miauuu..

Iha niinku olis Elsan ääni. Ei voi oikein olla. Tull miälee ett ny kuule harhoiki jo.

Kauhee poru ku jatku ni oll pakko lähtee rämpimä mettäst pois.

Siin se Elsa odott tiell! Kauhii maukumine pääll.

No jo on aikoihi eletty. En olis uskon ett mun täält löyretä.

Mä piri kauhiaa mööhinki koko paluu matkan ettei mun peräs tarvitte tulla.

Ja mitä mä ole sanon ettei tarvi lähte omast pihast pois jne...jäkäjäkä.

Elsa kulki nätist vieres ku mä taluti hikiveivii.

Näki ett katti pelkäs ja kaikk karva oliva pystös.

Ny pitääki oll tarkkan tää katti tule vaikk suall mun peräs.

Paluu kotii sitt kestiki. Elsa oll ihan väsyn.

Kuvattii kuutamoo.