keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Mää en näe mittää, mää en kuulekka mittää..

..meinaa sillo ku luje tätä kirjaa!
Parise vuatt mä ole haken semmost kirjaa miss kerrottas millai kasvit
pärjää mettäses luannos.
 Paikotelle ku sitä mettä ei enä olekka. Olen huolestun kasvie pualest.
Kirjan toimittajat taitaaki näkyy tost kannest hyvi. Teos on v.2000
Kirja sisältää kauniit kuvii, kartoi ja diagrammei.
Kuva otett 5.4.2013
Kirja esittely tekstistä; Kirja sisältää uusimman tiedon metsä- ja suokasvillisuuden tilasta.
Metsäluontomme on muuttunut voimakkaasti varsinkin viimeisten vuosikymmenten kuluessa.
Mutta miksi esimerkiksi tärkeimmät marjakasvimme ovat taantuneet?
Miksi lapsuuden ihanat mansikkapaikat ovat kadonneet?
Kirjassa esitellään laji lajilta satakunta Suomen yleisintä metsä-ja suokasvia,
kuvataan niiden esiintymisessä tapahtuneet muutokset sekä tutkitaan muutosten syitä.
 Kuva otettu 25.5.2013
Kirja on tarkotett tutkijoill, opettajill, ympäristöviranomaisill, 
metsäalan ammattilaisill, metsänomistajill ja kaikill luonnosta kiinnostuneill.
 Kuva otettu 5.5.2014
Enite muu kiinnostaa luku jos käsitellää muuttuva maankäytö vaikutuksii kasvillisuutee.
siin käsitellää tehostuvaa mettätaloutt, tule vaikutust, mettälaidunnust ja porohoitoo.
Mettie käsittelyy, muuttuva suoluontoo, muuttuvaa ilmastoo ja kasvie tulevaisuutt.
  Kuva otettu 2.5.2013
Kuuluuk valkovuokkoki niihi kasveihi mikä häviää?
Mihi on häipyn mustikka kasvustot?
Mitä vaikutust on mettäteill kasveihi?
Mitä tapahtuu ku suo ojitetaa?
Mikä vaikutus saatteill on mettä kasveihi?
Mitä tapahtuu maanpeittokasveill ku mettä vedetää aukoll?
Monee muuhu kyssärii saa vastaukse täst kirjast ja nii monipuolisest
ettei olis lainka uskonukka. On positiivist ja negatiivist tietyst.
Kaikki tieto tutkitt ja perustelusti esiin.
Kuva otettu 5.6.2014
 Jos mä enne ole kammoksun aukoll hakattui mettii ni ny mä
suarastas ole superkammostun. Tieto tuo tuskaa eik se nii ole?
Mä vaa oitis vedä johtopäätökse ett se olio joka alkaa isolt iilt on aika pas..!
(Tietyst mä lue kirja kokonas ett tulee täyspäine kokonaisuus)
Kuva otettu 5.6.2014
 Täss kuvass mettää on hoidett harvennus hakkuull ja uutta kuusi kasvustoo tulee.
Mustikat, puolukat ja varvut on säilyny. Kyll iso iiki osaa jos haluu.

Lopuksi lyhyt ote kirjasta:
Metsä-ja suokasvien tulevaisuus riippuu pääosin metsätaloudessa tehtävistä ratkaisuista.
Kasvillisuuden muutosten nopeuteen ja suuntaan voidaan vaikuttaa metsätaloustoimilla, metsien suojelulla tai aktiivisella luonnonpiirteiden palauttamisella, ennallistamisella. 
  
Suosittelen luettavaksi jos rakastat luontoa ja metsää!

Taas tua bloggeri katkoo tota tekstii kummallisest..




8 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä kirjalta!
    Saiskohan tuota kirjaa kirjastosta. Pitää katoakin netin kautta, onko miedän kirjastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjastost tämäki kirja löysin. Uskomattomia asioita tuoll mettis tapahtuu ku siell maat ja puitt muljataa.

      Poista
  2. Nämä ovat aina kipeää luettavaa. Ihminen kun oppisi suhtautumaan luontoon kunnioituksella ja säästäen, ei pelkästi hyödyntäen ja riistäen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjavinkistä! Kuulostaa siltä, että olet viimein löytänyt lempikirjasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on juuri sitä mitä mä oon pitkään miettinyt ja nyt vastauksia löytyy.

      Poista
  4. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyy tutkailla kirjaston tarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ny ei paljo tartt ihmetell mihi ahomansikka häviää..toisaalta aika karua juttua.

      Poista