keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Vieroitus oireita ja metsähanhia

Alkaa tämä aresti koitella jo hermoja. (kts. edellinen postaus)
Metsiltä ja kartoilta tulee "kutsuja".
Ulkoillut olen tänäänkin, mutta nämä pellon laitamat ovat hieman
yksitoikkoisia vaikka niistäkin toki pidän.
Tässä sitä sitten seisotaan ja ihme kyllä..en menny!
Valtaisa kalkatus pellon reunamalla paljasti tämän linnun.
Tai siis lintuja oli arviolta reipas sata.
Sulautuvat hyvin maastoon, tottavie.
Uhkeat metsähanhet muuttomatkallaan.
Kovin lähelle en mennyt koska en missään nimessä halua häiritä
lintuja omalla liikkumisella tai itsekkäällä tavoitteella saada
hyviä kuvia. Luonto on luonto ja se tulee pitää mielessä.
Tänään sain peräti merkillisen ajatuksen että pesen pihasaunan ikkunat..
outoo tässä on se että minä inhoan ikkunoiden pesua.
Kaikkea tämä aresti teettää. Onneksi siitä ei tullu mitään.
En millään voinut hävittää tätä ihanaa kuihtunutta kaunokaista.
Ja sitä paitsi jos oikein tarkkaan mietin niin sauna ei ole nyt sauna.
Nimittäin se on muuttunut taimi huoneeksi.
Siivoilen sitten kun saan kaikki purnukat pois.
Ensinmäinen perenna on kasvattanut hentoja versoja.
Maurinmalva tässä.
Yksivuotiset tulee mukaan, ruusupapu
Pensas krassi.
Jos meinaan päästä nyt eroon tästä arestista niin tilannetta
ei tietenkään helpota se että saunomaan ei pääse ainakaan 
kuukauteen...isäntä tykkää saunoa.
Noh..asiat kuitenkin täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.
Taimet on tärkeämpiä kuin saunominen..tietty!

4 kommenttia:

  1. Vai arestissa! Ehkä aiheesta! Komean hanhiparven bongasit. Minäkin pesin ikkunat sisältä ja välistä, mutta en vielä ulkoa. Ei ole oikein keväiset kelit ikkunan pesuun. Toivottavasti pääset pian arestista jotain oppineena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä minä olen ajatelut että näihin kohnaamisiin ei ihan kokonaan parane heittäytyä ilman järkeä..minkäs mahdat.

      Poista
  2. Aikamoinen seikkailu tuossa edellisessä postauksessa, onneksi selvisit säikähdyksellä! Muuttolinnut ovat sitten jo ihan todenteolla tulossa, kun tuollaisen hanhiparven bongasit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhet ovat muutamia päiviä olleet paikoillaan. Odottavat tietty taas ilmojen lämpeämistä.

      Poista