...päiviä tässä kulutetaan.
Pakkanen on hellittänyt, mutta tilalle on tullut kalsean oloinen tuuli.
Öisin on edelleen pakkasta parinkymmenen pintaan.
Lunta täällä Kahelinkulmilla on edelleen muutama sentti.
Forecan sivuilta luin, että ensiviikko on tilastollisesti talven kylmin.
Katsotaan mihin päin tässä nyt sitten sään puolesta keikutaan.
Sehän on tietysti selvää että puita tarvitaan.
Niitähän olen taas tänään rehdannut sisälle kori tolkulla.
Iso ahkio on nyt tähän hommaan näppärä, mutta taitaa olla kovalla
koetuksella kun alkaa jo murtumaan tuosta vetonarun vierestä.
Päivä on huomattavasti pidentynyt, valoisaa aikaa lienee jo kahdeksen tuntia.
Keskipäivällä aurinkokin jo hieman lämmittää..kuura on alkanut sulamaan.
Tuuli tietysti myös pudottelee lumia puiden oksilta.
Oksat kimaltelevat miljoonissa timanteissa..
Oliskohan jo pikkasen kevättä ilmassa?
Koivun oksat ainakin ovat alkaneet "punertumaan"..
Vai luulenko vaan kun niin sitä kevättä odotan..
Palattuani metsä kierrokseltani ainakin kotitiellä oli
jotenkin niin kevät talven tunnelmaa..
Auringon laskiessa keittelin kahvit termariin ja join ne puutarhassa.
Syksyllä unohtui pöytä ja tuoli metsän reunamalle..
Mikäs siinä oli istuskella ja katsella kun aurinko laski metsän taakse.
Kahvittelu hetkinä sitä tekee kaikkia hullujakin suunnitelmia päässään..
Tiedä sitten, nähtäväksi jää nekin.
Sisätiloihin menin vasta kun varpaita alkoi palella.
Mukavaa kun on sininen taivas!
VastaaPoistaTuolla maistui kaffet varmasti hyvälle:)
Kaffetta ja haaveilua!
PoistaKevättää, kyllä! Ihanaa, kun töistä palatessa iltapäivällä ei aurinko ole ehtinyt vielä edes laskea.
VastaaPoistaNiin valoa saapuu!
PoistaUskotko Taina T. että voisin kirjoittaa sanasta sanaan samanlaisen postauksen? Jokaisen lauseen kohdalla nyökyttelin päätäni. Ulos jäänyt tuoli ja pöytä korvaantuu muhkealla kivellä keskellä pihaa?
VastaaPoistaUskon kyllä kyllä. Sama missä könöttelee kunhan hiukan lepuuttelee ja nauttii!
Poista