Joinakin vuosina kukista kehkeytyy kummia värejä..
Köynnöskrassi on tehnyt nyt ihan outoja värien yhdistelmiä.
Muutamina vuosina keräilin siemeniä ja niitä oli jo ruukullinen.
Keväällä heitin ne kaikki multiin. Osa sentään lähti itämään ja tuloksia näkyy.
Kasvin lehdissä on pieniä reikiä. Ötököitä ei näy.
Kukintaa ei näy haittaavan.
Kanariankrassi on päättänyt kasvattaa vain lehtiä ja kohta iso tynnyri on kokonaan peitossa.
Pienet ja sirot lehdetkin ovat kyllä kauniita.
Pienet ja sirot lehdetkin ovat kyllä kauniita.
Muutama kukka pilkistää rönsyjen alta. Tulikohan laitettua liikaa hevosen peetä?
Syyshohdekukka on jotenkin kituva. Lehtiä on paljon mutta nuppuja vähemmän.
Melkein mustia unikkoja laittoin kasvamaan mutta joukosta tulee näitäkin..
Unikkopaatin kukinta jäi heikoksi. Ehkäpä kukkia on liian taajassa.
Noh ensi vuonna isompia ja värikkäämpiä. Aina oppii!
Viikko sitten otettu kuva paatilta.
Silkkiyrtti on aloittanut kukinnan. Helmen valkoinen väri loistaa yölläkin.
Jonnekkin on hävinnyt punervan värinen kukka..enkäpä vielä aukeavista jokin.
Väriminttu voi hyvin.
Kaivoin sen keväällä ylös ja laittoin istutuskuoppaan uutta multaa.
Osa tuoksuherneen taimista paleltui..
jotakin jäi jäljelle. Nyt ihanaiset aloittavat kukintaa.
Keväällä leikkasin risuisen lumikärhön aivan tapille.
Ajattelin sen kuolevan..höh tässä se käy ja kukkii.
Lähes neljään metriin on taas itsensä kasvattanut.
Syysleimuja putkahtelee sieltä sun täältä.
Lajikkeista ei mitään tietoa, ovat vanhoja mummoni peruja.
ja valkoistakin mukaan.
Helteinen heinäkuu on tuonnut mukanaan metsäpalot.
Ennen ukkosten alkamista paloi viisihehtaaria metsää.
Tänään kävin katsomassa. Kamalaa jälkeä.
Onhan siellä paatissa ihan kivasti matkustajia! Silkkiyrtti on kaunis.
VastaaPoistaSilkkiyrttejäkin pitäisi saada lisää. Ovat kestäviä ja perhosten suosikkeja.
PoistaHyh, metsäpalot jättävät ikävää jälkeä, vaikka ovatkin metsien luontainen tapa uudistua. Hauskoja nuo krassien kukkien erikoiset värit.
VastaaPoistaKyllähän palot kuuluu kesään mutta silti kamalaa. Tuli on tuli ei auta.
PoistaHui, metsäpalot ovat jotenkin pelottavia! Tuho on niin lopullista. Kauniita kukkakuvia!
VastaaPoistaTämä metsä on jo muutenkin ruma. Paljon avolle hakkuuta ja nyt tämä palokin.
PoistaVau, aika kivoja värejä krasseissa :)
VastaaPoistaNiin, ja tuollainen metsäpalon jälki on varmasti ikävää....
PoistaKivoja värejä kyllä nyt tulee. Siemenet olivat jo vanhoja mutta näin kivoja kukkia teki.
PoistaIhania krasseja ja tuoksuhernekin kukassa! Mun tuoksuherneet pelästyivät varmaankin alkukesän kylmyyttä ja ovat kasvaneet tosi hitaasti.
VastaaPoistaMun tuoksuherneet alkava jo kuivumaan tässä helteessä vaikka kuinka kastelen.
PoistaVoi, kurjan näkösiä puita :/
VastaaPoistaMutta kukkaset aivan ihania. Tuo unikkopaatti kerrassaan upea. Unikot ovat kyllä hehkuvia, kunhan ovat isossa paljoudessa, ne vaan kukkivat niin vähän aikaa.
Oi, ihana tuoksuherneen väri :)
Ajattelin ensivuonna laittaa tuohon paattiin isompia unikkoja tai jos keksii jotakin muuta..
Poista