perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sanomalehti show

Talven aikana kerään kaikki sanomalehdet suulille.
Ja eihän ne "omat" lehdet mihinkään riitä. Myös äitini toimittaa minulle lehtiänsä.
Näin ne reippaasti hupenee..
Kasvien istutus; ensin tietysti kaivetaan istutuskuoppa ja laitetaan kasvit.
Sanomalehtiä ohut kerros ja lehtien kastelu.
 Katteen levittämisen jälkeen laitan kiviä reunoille.
Parissa vuodessa tuo kate ja lehdet ovat hyvin "maastoutuneet".
Täällä rhodolandian puolella nuo kivet saa vaikka jäädäkkin.
Katsotaan nyt.
Etupihan puolella alkoi projekti kun siirsin nuo kaikki havut rhodolandiaan.
Ajattelin laittaa kiviä marjaomenapensaiden ja talvion väliin.
Paikkaa on mahdoton huoltaa koska yksittäiset kasvit pelkällä nurmikolla
 teettää tuplasti työtä.
Ensin kaivelin talvion reunamilta nurmikon pois. Mahdolliset uudet istutus kuopat pitää laittaa.
Ja sitten julmettu kerros sanomalehteä. Huolellisesti reunat ja kastelu.
Sinne jää nurmikko alle, eikä tarvitse kaivella.
 Ja sitten vasta suodatinkangas. Reunojen laitto huolellisesti.
Laitan aina suodatinkankaiden alle sanomalehtiä koska muuten niistä
tulee voikukat läpi. Olkoonkin kuinka kallista tai edullista kangasta.
Kokemusta meinaan on ja opiksi otetaan.
Kasvien istutus ja kivien laittoa seuraavaksi.
Melkein sain tämän valmiiksi. Kivet loppu pikkasen kesken.
Uutta polkua metsäpuutarha osioihin syntyy joka kesä.
Tänään laittelin polkuja rhodolandiaan.
Aluksi poistin mustikkaa ja kanervaa pois "polulta".
Käytin tähän saksia kun halusin nuo reunat jäävän siistiksi 
ja mahdollisimman luonnollisen oloiseksi.
Trimmeri tai raivaussaha oli tähän nyt liian raju.
Yhden pienen kannon jouduin kaivamaan myös kulkureitiltä.
 Vanhan polun jatkoksi uutta.
Jälleen roimasti sanomalehteä ja kastelua.
Tallotaan varovasti lehdet piukkaan.
Ja päälle puuhake katetta. Sekoitin myös joukkoon hieman rakeista hiekkaa.
Ja taas kastellaan ja kuljetaan polulla.
Ajan ollen taas tämä polku tiivistyy ja tulee kestävä.
 Polkujen risteykseen kannattaa laittaa roimasti lehtiä katteen alle.
Tästä sitä jatketaan sekä oikeaan ja vasempaan.
Laitoin tähän vanhan korituolin jonka löysin suulilta.
(Tuoliin vedin spray maalilla hieman väriä)
 Tämä polku tulikin sitten hieman loivaan rinteeseen.
Käytin siihen enemmän tiivistyvää hiekkaa tuon katteen mukana.
Laavullakin on nyt uusi kate polku.
Mielestäni nämä hakeesta tehdyt polut sopii yhteen näiden pitkospuiden kanssa
jotka minulla jo rhodolandiassa on.
Lopuksi kuva jossa pensasruusu kuvittelee olevansa köynnös..
ja onnistuu siinä melko hyvinkin.
Puuhakasta viikonloppua!



10 kommenttia:

  1. Kovasti olet siellä puuhastellut. Pitkospuut näyttävät kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuo pitkospuut on tehty jätepuusta. Siis taas pelastettu tavaraa linjaa.

      Poista
  2. Hienoa jälkeä ja paljon. Mukava postaus!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kun jaoit tännekin tuon lehtivinkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin laittaa koska jos joku muukin saa idean.

      Poista
  4. On kiva lukea kun toisetkin käyttävät lehtiä hyödyksi :) Polut ovat myös niiin hienoja juttuja.

    VastaaPoista
  5. Tuota oivallista sanomalehti-oksahake -kikkaa minäkin olen käyttänyt jo jokusen vuoden. En ole aina laittanut edes suodatinkangasta ja sinne ne nurmikot ja rikat katoavat. Välillä pitää käydä naapureista kerjäämässä vanhoja lehtiä, kun omat loppuvat kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sanomalehti juttu säästää kaivamiselta ja sinne tosiaan pahemmat rikat jää.

      Poista