Tänään

Ulkoilmaeläjä elämä on pahast jämähtän sisätiloihi. Alkaa hermot pettää.

Vett sataa ja tuulee. Aamull tein pöntiksee valkee ku oll nii kylmä.

Pari tuntti viäräht kivast siivoilles. Sitt se alkoi..

ikkunoist kuikuilu. Vuorotelle eri klaseist.

Niinku tilanne olis johonki muuttun ku katto eri kohrast.

Asia pitt varmista ja käyr kattomas terassilt. Sataa juu!

Hyvä se on ku sataa, ei siin mittä.

Jos lukis kirjaa. Hyvää kirjaa hmmm

Kissat makoilee sisäl. Börje puri mua jalkaa on yht ärtyny

ku määkin on sellane ulkoilmakissa.

Ja se tietyst on mun vika ku sataa.

Sitt men hermot, mä laitoin varustukse pääll ja meni ulos.

En sunkka mä sokerist oll. Tarppeeks vaatet vaa ja kattoma mikä on tilanne.

Kyll on satan ku punapajuki on flotkollas.

Sinikuusama ei tee tänä vuann näköjäs marjoi. Mikä siinäki ny on..

Hukuropajun latvuksis on kans jottai häikkärää.

Ei näy kirvoi eikä lutikoi.

 Viime syksyn nappasi santkuapalt mukkaa tulikukan alun.

Mikähä jättiläine täst tulee ku pelkkä ruusuke jo pualtoist meetterii kanttiis.

Karvane hiano lehti kumminki.

Ukontulikukka on aika kookas kyll. No katsotaa.

Hopeamarunaski on nukkase lehre ja on satees veikee näköne.

Täss sitt ei olekka mittää veikeet eli kivaa.

Erellis yän joku elukka on käyn syämäs mun retiisit. Yks jätet.

Nuo toiset erilajiket olevat retiisit ei olekka kelvan tai sitt tull

vatta jo nii täytte!

Mittä jälkii ei missä ollu vaan kuappa. (Kylvin jo uudestas)

Ens mä eppäili ett se pirkule supikoir on tehny ny viimise tempu!

Mun veljen on ny sitä miält ett herkuttelija on ollu mettäkauris.

Mettäkauriit syävä retikkaki riistahoitopellost.

Kaurii jälkii ei näkyn mutt tua nurmikko tos reunas on kovaa.

Viäres on mun valkosipulit, ei ollu kelvan.

 Satteide ansioo taitaa oll tämä ett saumayrtti ja mehitähdet on kotiutu

tähän puall märäntyneesee ratapölli pätkää.

Sateel voi poltell roskiiki. Jottai hyvää. Sain liiteri siivottuu.

Mustikoi tulis, jos tulis lämpöä.

 Sitt mä oti Torsti (mun lava-auto) muisti ett mull on yks kanto jemmas.

Poikkesi jokiranttaa samall. Ja nii paljo tull vett taivaast ett aukkeel leijaill sumu.

 Jokirannas kukki ny tämä. Neliö tolkull.

Mä en oll iha varma ett onk tämä ny rohtoraunioyrttii vai tarharaunioyrttii?

Ja sitt on viell ruotsiraunioyrttii ja se onki sit niinku nämä kaks yhteensä.

Vaikee näit on erottaa ku lehdis vaa se ero.

Erillaist tämä kumminki on ku mull koton alamaa reunas on.

Täss on mun raunioyrttin. Lehti on erillaine. Tietääk joku?

Rannas kukki jo partasutit eli huopaohdakkeet.

Mahtaisik nämä pärjät puutarhas?

Ny alko olema jo vilu ja hartiat oll iha märjät.

Kantoki tull napattuu kyytii.

 

Lopuksi;

Kun kellosi pysähtyy, purat sen ja viet sen sitten kellosepälle.

Kun auto pysähtyy, kuljettaja avaa konepellin ja kopaisee moottoria ja kutsuu

sen jälkeen korjaajan. Maailmassa voi tehdä kaikelle jotain, kaikkea voi kunnostaa

ja uudistaa, mutta säälle ei voi tehdä mitään.

Mikään kiihkoilu tai suuruudenhulluus, mikään uudistusmielisyys, uteliaisuus tai

haukkuminen ei auta. Silmu puhkeaa ja itu versoo, kun sen aika ja laki ovat täyttyneet.

Siinä tajuaa nöyrästi ihmisen voimattomuuden; tajuaa, että kärsivällisyys on viisauden äiti-

eikä muuta voikaan tehdä.

Ote kirjasta Puutarhurin vuosi/ Karel Capek