torstai 26. joulukuuta 2013

Nyt se alkaa olla "lusittu"..

...meinaan tämäkin joulu!
Minun mielestäni on komeaa kun arki alkaa ja ihmisten höösötys loppuu.
Joulufriikeille suotakoon vaikka kuukauden pituinen joulu mutta minun osaltani tämän on ohi.
Hieman somistelin joulun tunnelmaa kotiin vaikka olinkin itse töissä.
 Koristeiden laitossa meni 10min, poistossa 4min.
Punaiset liinat jätin vielä pöydille.
Tänään aamulla kun aurinko vihdoinkin suvaitsi nousta jatkoin pihalla puuhommia.
Kaunis sää sitten tulikin, aurinko jopa paistoi.
Sainpas sitten ystävältä lahjaksi viiltohanskat, ovat tosi hyvät.
Tartunta pintaa sopivasti, ote ei lipsu pöllistä eikä moottorisahasta.
Sattuneista syistä en kokeillut miten kestää sahan terää..
Myrskyn tuhoilla jälleen olin eli sahasin tupla kuusen latvan  Seijapa senkin
katkaisi vanhasta kuusesta. Olipa tekemistä, piti oikein miettiä miten etenen.
Varovainen piti olla ettei tärvele latvuksen alla olevia pihdan taimia.
Kun vihdoin sain homman tehtyä kaikki kolme pihtaa olivat ehyitä.
Tämä paikka sijaitsee metsäisellä alueella puutarhan etelärinteellä.
Korjailin kivetystä ja haravoin polun ja poltin oksat.
Pöllit ovat nätisti kasassa ja odottavat kuljetusta pois.
Noh..vähän tuota savua..piti poistua välillä paikalta...köhköh
Aatonaatto yön pienessä myrskyssä kaatui vanha laho pihlaja kiviaidan takaa.
Jotenka ei nämä hommelit minulta ihan heti lopu.
 Tästä kohdin kiviaita onkin yli parimetriä korkea.
Pihlaja oli kasvanut osittain aidan sisään. Onneksi ei kaatuessaan hajoittanut aitaa.
Uudet versot vierellä ovatkin jo parimetrisiä.
Kallioimarre on nostanut pystyyn vihreät lehtensä kiviaidan vierellä.
Vuoden viimeisiä päiviä mennään..keväisissä tunnelmissa.

4 kommenttia:

  1. Yleisen hössötyksen loppuminen onkin parasta, uskaltaa taas mennä ruokakauppaankin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Sussi..eikä soi ne tinkelitonkeli laulut..

      Poista
  2. Ihania kuvia :)

    Itse inhoan kanssa sitä ylenpalttista hössötystä siitä mitä kaikkee tarttis saada aikaan ja ehtiikö ja kuinka paljon ja sitä sun tätä ..huoh!, mutta rakastan sitä joulun odotusta kun voi omassa kodissaan rauhassa ilman stressiä fiilistellä ja koristella.
    Töissä on aivan ärsyttävää viimeisinä päivinä ennen joulua....uskomatonta paniikkia havaittavissa monessakin ihmisessä ;);)

    Joulun jälkeen aika pian haluan pois kaikki koristeet - pikkumies tosin vähän hidastaa sitä puuhaa kun tontut on niin kivoja ;)

    Mutta mukavaa kun arki alkoi ...ihania vuoden viimehetkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki juhlan jälkeen on juhlaa..höh vai miten se meni..

      Poista