Voi hyvät hyssykät mikä joulun ajan hässäkkä meidänkin pikku taajamassa suhisee!
Onneksi mun ei tarvitse lähteä kaupungien tavarataloihin, taitas tulla paniikki.
Miksi ostaisin jos en tarvitse? Miksi lähtisin kuluttamaan aikaani shoppailemalla?
Muutamia kertoja kuukaudessa poikkean kaupoilla ja koitan kaikki asiat toimitella
samalla reissulla koska kauppaan on 12km matka. Ja minullakin olisi tässäkin vielä parantamisen varaa ja suunnitella tarkemmin ostokseni.
Jos ihan suoraan sanon niin en kyllä ymmärrä tätä meininkiä!
Ihmiset näyttävät kaupoissa stressaantuneilta ja jotkut suorastaan vihaisilta.
Tinkelitonkeli ja kilikali laulut soivat jo kuudetta viikkoa..
Tavaraa ja sälää ostetaan joilla ei loppujen lopuksi kukaan tee mitään
kulutusjuhla on suurimmillaan..
Usein kuulen sanottavan; sain aivan kamalan lahjan ja heitin roskiin!
Eikö todellakaan joulu tule vähemmällä höösäämisellä?
Eikö super joulufanittaja voi aloittaa jo vaikka heinäkuussa ettei kaupoissa
tarvitse sitten kiukutella ja tuuppia hädissään ostoskärryillä?
Saatan olla väärässä mutta veikkaan että moni äiti on aatto iltana niin väsynyt
että nukkuu pystyyn!
Pienen kylän pieni kuluttajan toteemipaalu
Makuasioista ei voi kiistellä...tiedän!
Onkohan joulun kaupallisuus hyvä vai huono asia?
Eikö joulussa ole tärkeää kiireettömyys ja rauha..vastapainona arjelle?
Kahelin kirjoituksen ulosti Kaheli elämän pohtija
Ajattelen hyvin samoin kuin sinä. Itse kävin myös vähän pakon sanelemana pikaisesti kaupungilla viime viikolla, mutta äkkiä oli poistuttava kotio kun oli vaan niin hirvee hässäkkä kaupassa. Toki on mukava hieman kotiin laittaa joulua sekä tunnelmaa, mutta muuten Meillä nautitaan yhdessaolosta, syödään hyvin ja rauhoitutaan. Lahjoja ei osteta, tai jos niin vain sitä tarpeellista &hyödyllistä mikä varmasti tulee käyttöön ja tarpeeseen.
VastaaPoistaNäin on, tänään käytiin isossa kaupassa ja kyllä oli porukkaa. Aivan piripintaan kärryt täynnä monilla. Parkkipaikat täynnä autoja. Lehdessä oli juttu että jotkut vievät tavaroita panttilainaamoon, jotta saavat ostaa lahjoja. Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun mikään ei näytä riittävän. Tulee se joulu vähemmälläkin rahalla ja menee yhtä nopeasti.
VastaaPoistaAjattelen täysin samaa. Joulukauppoihin ole mennyt, enkä tule menemään.
VastaaPoista