perjantai 22. helmikuuta 2013

Mummelin laavulla

Mummelin mussukat pyytelivät pari vuotta sitten nuotio paikkaa. Vaikkakin tilaa on, joskus tontti tuntuu pieneltä. Keksin kuitenkin sijoittaa nuotio paikan puutarhan reunamille. Paloturvallisuus syitä tietty pitää aina miettiä. Keskellä kesää ei mitään nuotiota täällä metsässä poltella.
Paikkaa ympäröi kivikasa, josta aloin muokkaamaan suojaisaa paikkaa.
Ideoita matkan aikana tulee, rakentelin paikalle laavun.

Omilla pikku kätösillä rakennettu. Tietysti tässäkin projektissa sattui tapaturma. Kivi halkesi ja teki julmetun haavan etusormen nivelen päälle. Ompeleita kahteen kerrokseen, sillä siitä selvittiin.
Isommissakin projekteissa tulee viivytyksiä..
Laavu maastoutuu melko mukavasti kivikkoon. Katolle kertynee ajan kanssa sammalta. Maksaruohon tuppaita sinne olen jo heitellytkin.
Eilen paistelimme makkaraa. Aamulla nuotiosta nousi vielä savua.
Pihalle päin edessä kasvaa pikkuruisia pihlajantaimia, paikkaa ei kesällä näy.
Pojantyttären puuhat ovat  loputtomia,-vanhat kahvipannut löytää paikkansa!

5 kommenttia:

  1. Mukava, hyvin maastoon sulautuva laavu! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Onpas kiva paikka. Lapset rakastavat tulta ja tulentekoa, on varmaan ihan paikallaan paikka, jossa sen saa tehdä oikein luvan kanssa. Ja kyllä aikuisetkin tykkää, tulen lieskoissa on jotain hyvin kiehtovaa. Minäkin tykkäisin istuskella tuollaisella laavulla !

    VastaaPoista
  3. Laavupaikka on monikäyttöinen. Hellekesänä on viileä. Hyttysiä paljon iltaisin. Rauhoittumis paikka on, ehdottomasti!

    VastaaPoista