sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Puutarhassa

Hissukseen alkaa vihertymään ja kukkiakin ilmaantuu.
Sade on elvyttänyt kovasti luontoa.
Keväällä on aina mielenkiintoista seurata miten jokin uusi kasvi
on kotiutunut puutarhaan...tai sitten miten vanha tuttu on vielä tallella.
Tyräkki on aloittanut huiman kasvun
Lemmikit aloittavat kukintaa. Sininen on aina ekana.
Vaaleanpunainen ja sininen on hieman sekoittunut keskenään.
Jees..viime vuonna ostin siipiköynnöksen ja palsamiköynnöksen
ja kumpikin on selviytynyt talvesta. Kuvassa palsamiköynnös.
Rohtovirmajuuri on elpynyt kissojen käsittelystä ja kasvattanut
jo uudet alut. Mikähän kissoja tässä kasvissa viehättää
kun pitää aina piehtaroida ensinmäisten versojen päällä.
Joskus unohdin kasvin juurakkoineen päivineen nurmelle ja
se oli ihan räävitty kappaleiksi.
Onnenpensas kukkii hieman vaisusti kylläkin..
Rauniopuutarhan kirvalehtinen japaninvaahtera on selvinnyt
taas talvesta..hieman latvus paleltui.
Talvivalkosipuli rehottaa lupaavasti ja hevosen pee ravitsee.
 Sopivasti ennen sadetta sain kuntoon pienemmän kasvimaani.
Porkkanat ja persiljat on jo kylvetty.
Tuo romukoppi takana on puutarhavajani.
 Vajan pöydällä on viimeiset esikasvatukset.
Kurkku, kurpitsa ja kosmoskukka.
(Kosmoskukka kukkii pariviikkoa aikaisemmin kun sen esikasvattaa.)
Peittelen yöksi harsolla.
Eteläisellä ja metsäisellä rinteellä on projekti kesken..
Vuosia olen katsellut sileää kiveä joka vain vähän näkynyt
varpujen joukosta. Nyt aloin kaivamaan kiveä esiin.
(Kivestä näkyi siis vain tuo vaalea yläosa, kuvassa vasemmalla.)
Tässä kohtaa kivi alkaakin jos laskemaan jyrkästi rinteen sisälle.
Pientä kiveä ja juurakkoa nousee. Vanhaa kirvestäkin tarvittiin että
sain männyn juuren poikki. Tämä on rankkaa hommaa.
Ajattelin istutella tähän jonkin pensaan tai puun. Ehdotuksia?
Paikka on hyvin suojaisa ja lämmin.
Argeologisia löytöjäkin tulee aina esille..
 Vanha kuppi jonka kyljessä keltainen kukka.
Taimitarhalta tarttui mukaan valkoinen laukkaneilikka.
Laitoin tuon kruunun suojaksi kun kissat hmm käyvät joskus
tarkastamassa uudet tulokkaat liian perusteellisesti.
Pojanpojaltani sain ihanaisen peikon.
 Ekaluokkalainen oli tehnyt tämän koulussa.
 Kuulemma minun näköiseni..taitaa olla.
Tyttären kortissa oli hyvin tärkeä viesti...
Kumpa osaisi tuon rentoutumisen taidon!

4 kommenttia:

  1. Paljon ihanuuksia sinulla siellä.. kortti on hyvä muistutus jota kannattaa noudattaa vsrsinkin tyttären antamana..

    VastaaPoista
  2. Pienempi kasvimaa! Mun mielestä se on valtava! Jaksaisinpa ittekki hualehtia sellasesta.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä lemmikit jo kukoistavat! Minulla on vasta pienellä alulla.

    VastaaPoista
  4. "Pienempi kasvimaa" :0 Tuskin uskallan katsoa sitä isoa.....

    VastaaPoista