perjantai 14. helmikuuta 2014

Sumuisten aivojen lataus

Viikko on hurahtanut nopeaan ja yhtä nopsaan ovat vähäiset lumet sulaneet.
Sumua ja kosteutta riittää. Aurinko on häipynyt aasian puolelle.
Sumussa on meikäläisen aivotkin. Työssä on ollut lievästi sanottuna rankkaa.
Nyt helpottaa kun sain olla nelisen tuntia ulkosalla.
Illalla katselin karttoja ja mietin minne huomenna suunnistan ulkoilemaan.
Halusin käydä paikassa missä en ennen ole käynyt.
Suuntana siis järvi..Säkylän pyhäjärvi
Kuvat tänään sumuisia juuri sellaisia kuten tämä
päivä sitten olikin aamusta auringon(?) laskuun asti.
Pyhäjärvi on toki tuttu, mutta monta kohdetta vielä koluamatta.
Kartta osoittaa nyt kohteen..
Lintutorni Sarvonlahdella.
Katismaassa ja kalasatamassakin piti poiketa matkan varrella..
Katismaan saari ja sinne johtava tie muodostaa suojaisen ruovikkoisen
vesialueen jos linnut viihtyvät,-
mm. nokikanoja, silkkiuikkuja ja härkälintuja kerrotaan olevan.
Jää oli heikon näköistä, yhtään hiihtajää ei näkynyt.
Pureva tuuli liehutti viiriä..
Laiturin päässä meinasi mun klyyveri jäätyä.
Yksin liikkeellä, niinkuin minäkin..
Löytyihän se lintutorni.
Polku kulki rantalepikön läpi. Varmasti keväällä kaunista.
Saniaisia, valkovuokkoja, kevätlinnunsilmää..ehkäpä?
 Tukeva torni. Korkeat kaiteet ja hyvät portaat.
Voin suositella lapsillekkin vanhempien valvonnassa tietty.
Hulpeaa sumun verhoamaa näkymää tornista.
Lintujen ääniä kuulin lepikosta mutta vain muutaman havaitsin.
Satakunnan ensinmäinen silkkihaikara viihtyi juuri täällä.
Kevät ja syksy on kerttujen, sirittäjien ja pikkusieppojen aikaa.
Härkälintujen konsertti täältä tornista käsin on kertojan mukaan elämys!
 Kotiin palatessa pellot on peittymässä jo sumuun.

Lisätietoa lintutornista tässä linkissä:
Lintutorneja 



7 kommenttia:

  1. Tuttuja maisemia - tuolla lintutornilla en kylläkään ole käynyt ;)

    Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  2. Varmasti hieno paikka kevätmuuton aikaan. Noissa sumuisissa maisemakuvissa on jännää lumoa.

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! Varmaan keväällä hienon näköistä!

    VastaaPoista
  4. Sumuisaa on, omituinen helmikuu...

    VastaaPoista
  5. Keväällä varmasti mahtava paikka seurata lintuja.

    VastaaPoista
  6. Sumu tekee maisemista mielenkiintoisia. Onneksi (?) nyt on ollut runsaasti tarjolla kuvattavaa. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista! Keväällä tuolla tornilla on varmasti kova säpinä. Sumu on hieman väistynyt tänään, mutta harmaata kuitenkin.

    VastaaPoista