torstai 20. helmikuuta 2014

Lapsuuden kuvia-haaste

Sain Pirjolta Mökkipuutarhasta hauskan haasteen,-Lapsuuden kuvia.
Mukava oli katsella vanhoja kuvia. Moneen kuvaan liittyy tarinoita.
Minun muistini mukaan tai muiden kertomia juttuja riittää.
Inhoan olla kuvattavana koska kuvat eivät koskaan mielestäni onnistu.
  Pirjon sanoin haaste kuuluu siis. "Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim omaa kuvaa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan digikameralla. Nyt selaamaan valokuva-albumeita! Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle."
 Tässä minä sitten olen äitini sylissä. Ikää taitaa olla 6-7 kuukautta.
Kummallinen toi mun maakuupussi juttu..
Äidilläni on Brigitte Bardot kampaus ihan selvästi.
Isäni kanssa olen ulkoilemassa.
Huomaatko taustalla olevan kiviaidan?
Aivan tässä ollaan Kahelinkulmalla.
Vaunujen alla on minun kallioni.
1v.
Kahelinkulmalla asutaan ja taustalla isoisäni omenapuut, ruusuja
ja herukkapensaita. Olen leikkinyt sammaleilla ja sitä leikkiä
jatkan edelleen täällä Kahelilla.
Tässä minä taidan olla alta kouluikäinen.
Vasemmalla on minun setäni joka on minua vuoden nuorempi.
Isompi tyttö keskellä pikkuserkkuni. Oikella veljeni joka minua 1,2v nuorempi.
Kuva on otettu mummolasta (isäni äidin luota.)
Minun syliini on lykätty tuo nukke..ehkä siksi että olisin niinkuin muutkin tytöt,-tyttömäinen.
Olen kasvanut näiden "poikien seurassa" ja poikien leikit aina kuvioissa.
Muistan mummoni kovistelleen/kasvattaneen minua monella eritapaa..
tytöt eivät kiipeile kräkön pesillä ja minähän kiipesin.
tytöt eivät rakenna majoja metsään ja minähän rakensin.
tytöt eivät ratsasta hevosella ilman satulaa ja minähän ratsastin jne....
Tässä minä taidan olla 10v. Ja taas tuo veljeni kiusankappale, mökötän.
Muistan ihailleeni paljon tätiäni joka minua 10v vanhempi.
Ja nuo hänen saappaat olivat kauniit.
Tämä kuva on minulle hyvin rakas. Kuvaa on paljon hypistelty.
Olen reilu kymmenvuotias ja sylissäni on maailman ihanin pikku ihminen..
mun toinen pikkuveljeni. Voi kuinka odotin häntä syntyväksi.
Myöhemmin veljeni nimittikin minua vara äidikseen.
Muistan kuinka hän tuoksui hyvälle kun kömpi öisin vuoteeseeni.
Katsokaa taas tuota minun kättäni kuinka lujasti ja suojelevasti
pitelen veljeäni.. 
Tässäkin kuvassa minä olen täysin lapsi..19v
Morsian joka uskoi rakkauteen mutta eipähän usko enää.
Merkillinen otsa tukka!!

Heitämpä haasteen
rynttyliisalle rynttyliisan kotkotuksiin


11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, joissa on niin paljon ajankuvaa! Nuo valkoiset saappaat, ja käherretty otsatukka, ja vaikka mitä. Mahtavaa, että olet Kahelinkulmalla nollavuotiaana ja edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä edelleen tepastellaan. Muutama vuosi välillä poissakin.

      Poista
  2. Todella kivat kuvat! Minäkin muistan muodissa olleet valkoiset saappaat. Käherrettyä otsatukkaakin oli jokaisella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummallinen otsatukka. Mikä lie tollasen muodin aiheuttanut..

      Poista
  3. Yksin mulle? Oho, kiitos! Otan haasteen vastaan miälelläni. Toteutus joutuu kyl hetken oottamaan, mun kaikki lapsuuskuvat on Loimaalla. Mut enköhän mää siälä taas kohta käy.

    Mää iskin silmäni tohon punaseen autoon, haluan sellasen. Ekassa kuvassa on ihana tunnelma. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin sulle! Toki mukaan saa napata ken haluaa..
      Toi mini onkin upea, eiks sitä tehdä nyt jo uudelleen`?

      Poista
  4. Vanhoja kuvia on mukava katsella. Juuri erään ystävän kanssa siinä meni monta tuntia, kun muisteltiin. Ja nuo mustavalkoiset kuvat ovat varmaan ikuisia!! Niitä kannattaa digitoida ja editoidakin jos on tarpeen.
    Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muutamia kuvia minullakin tallessa lapsuudesta..muistoja on paljon ja kuvat tuovat ne kätköistä mieleen.

      Poista
  5. Ai miten ihana postaus! Kylläpä tulee hyvä mieli näitä vanhoja kuvia katsellessa:)
    Ihanaa että samoilla kulmilla puutarhastelet nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle tämä kaheli on rakas paikka..äidille ja hänen siskoilleen.
      Muistoja riittää. Olen kyllä onnekas että saan täällä asua.

      Poista
  6. Ihania vanhoja kuvia ! Ja ihana Kahelinkulma ja kalliosi ja kiviaitasi !

    VastaaPoista