lauantai 26. lokakuuta 2013

Kartta avuksi..

...ja outoon metsään!
Kahelinkulman ympäristön metsät on aika tarkkaan koluttu.
On aika laajentaa reviiriä.
Muutamia kertoja olen ajellut erään metsätien ohitse..
 Eilen oli upea ulkoilu sää ja päätin lähteä
katsomaan miltä luonto näyttää ihka vieraassa metsässä.
Muistan viimeisen suunnistus reissuni -70luvun alussa.
Olin juuri voittanut lotossa 21mk ja ostanut ihka ihanat valkoiset Hai-saappaat.
Jossakin suomaastossa merkkattu kilpailureitti ja kovameno päällä..
uudet saappaat hajosivat piikkilanka aidassa!
Huomaatko en ole vieläkään toipunut menetyksestä.
Tai..ehkä kuitenkin siinä määrin että eilen tuli lähdettyä kartan kanssa metsään.
Kartta merkinnät olivat pikkasen unohtuneet..
Suota, jylhiä kallioita, sähkölinja, kunnan raja, jne..
Jyrkkäkallio merkattu risuaidalla sinne minulla ei yksinään ole asiaa.
Tännekkin metsään oli ihminen lyönnyt näppinsä ja monen hehtaarin hakkuu aukot löytyivät.
Vihdoinkin..löysin oikean metsän.
Voi mikä upea sammall matto.
Kaunista ja tiheää kuusikkoa noin hehtaari.
Kasvillisuutta kivien päällä.
Vain pikkasen aurinko näille kasveille valoa antaa.
Satumetsää
Kuusen oksat kurkottelivat toisiaan.
 Auringon luoma ikkuna kuusen rungolla
Tummia pikku metsälammikoita.
Täälläkin tätä upeaa heinäkasvia.
Korppeja kaarteli koko ajan metsän yllä.
Kannatti lähteä, enkä eksynyt.
Menen uudelleen noille jyrkille kallioille kun saan kaverin mukaani.

P.s matkalla tapahtui ihme..kaksi ihmistä tuli vastaan.
Ensinmäinen laatuaan tänä vuonna..metsässä ei ole vilskettä.



6 kommenttia:

  1. Onpas upeita satumetsäkuvia!!! Tässä myös toinen suunnistaja, joka ei kerran meinannut metsästä pois löytää. Onneksi löysin toisen suunnistajan joka auttoi. Vettä satoi kaatamalla. Hän ei nähnyt silmälaseilla ja kartta litimärkä. Saatoin auttaa vuorostaan.
    Mutta karttojen kanssa on ihana kulkea oudossakin maastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa hommaa kertakaikkiaan.Nyt tulostelen karttoja valmiiksi lenkkiä varten...Mukavaa huomata että joku toinenkin on innostunut.

      Poista
    2. Kartat on tosi mielenkiintosii, mulki niit netist printattui on kertyny yhteen kansioon. Ne on mukavii, ku ne saa sen kokosiks, et erottaaki jottai. Kaupan kartan kans sais pittää suurennuslasii mukan.
      Siel mettäs on kans hauska miettii, et mist ne kaikki nimet on peräsi, mitä eri paikoil on aikanas annettu. Niinko tos sun kartas Prinkelisuo ja muinaishauta - herättää kysymyksii.
      Joo, kallioil saa kyl ol varovaine. Jalka luistaa helposti märäl kalliol, jäkälät vaan liukuu jalan al. (Viimesel mettäreissul lensin komiaste rähmälleni).
      Uusil reiteil löytää ain paljo erilaist kuvattavaa, sun mettäkuvaski on niin kutsuvii.
      terkkui töist.... hitsin pitkä tää aamuyö....

      Poista
    3. Karttakasa minullakin kasvussa..
      Toi paikka miss nyt kävin on sellainen missä mummuni on käynyt paimentamassa lehmiä lapsena.
      Jälkikäteen selvittelin tota muinaishauta asiaa Satakuntaliiton/museoviraston sivuilta löysin tietoa; olin sitten pronssikautisella haudalla!
      Uusilla paikoilla näkee taas jotenkin uudesti..heh
      Terkkuja työmaalle. Oli sinulla sitten 11h yövuoro!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuollaisen satumetsän löytyminen on aina mukavaa kun muuten metsät on kaluttu niin rumaksi!

      Poista