sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kuin kaunis kesäinen niitty

 Pelto on todella kuin unelma.
Utelias kun olen eilen piti poiketa katsomaan mitä ihmettä siellä oikein kasvaa.
Ei olisi ikinä uskonut! Kukkakaalia..
Kukkivaa kukkakaalia ja saunakukkaa.
Jauhosavikka oli ruskettunut samoin taskuruoho.
Taskuruohoa poiminkin kotiin vietäväksi on hyvä kuivakukka.
Koko ikäni olen maalla asunut mutta ennen en ole moista peltoa havainnut.
Tämä ihmeellinen kuiva kesäkö on nyt tehnyt tepposet?

Tuoksu pellolla ei nyt kovin ihana ollut..



Tänään on sitten syyspäiväntasaus.
Päivä ja yö yhtä pitkiä.
Hetki joilloin aurinko siirtyy taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle.
Pohjoisnavalla alkaa puolenvuoden pituinen yö ja eteläisellä päivä.
Näin sitä mennään talvea kohti niin että hoplaa!


4 kommenttia:

  1. Voi, onpa kukkakaalit päässeet ylikasvamaan reippaasti ;) Miten liekin tuo syyspäiväntasaus jäänyt huomaamatta. Mutta kyllä sen ulkona jo tuntee, jotta koko ajan viilenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin kumma "vika" noissa kaaleissa kyllä on. Upeita kuitenkin ovat.

      Poista
  2. Jotenkin satumaisen näköinen pelto. Tänään on kyllä jotenkin menty talvea kohti huima askel. Sopii tosi hyvin syyspäiväntasaukseen.

    VastaaPoista