sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Toinen kukka lopettaa ja ..

toinen aloittaa!
Nopealla tempolla mennään ja edetään kukkien sinfoniassa.
Kirjoapteekkarinruusu jaksaa kukkia pitkään. Nuppuja riittää ja uusia kukkia avautuu päivittäin.
Tuoksuasteri on superkestävä. Ainoana miinuksena,-sade heittää maahan jos tukea ei ole.
Varjoliljat alkavat olemaan hyvin resusia. Yöperhosten suosio vielä jatkuu.
Palavarakkaus oli minulla muutaman vuoden hieman kadoksissa.
Jostakin syystä tänä keväänä ilmestyi uudelleen ja voimallisena kuvioon!
Isotähtiputki Boby stars työntää lisää kukkia ihasteltavaksi.
Seittimehitähden kukinto on jännittävän ihmeellinen. Varsikin kuin suomuja..
Eteläruusuruohon taival jatkuu loisteliaasti.
Ritarien kukinta on ollut pikkasen heikkoa tänä vuonna. Osa kasvustosta hävisi olemattomiin.
Ehkäpä energiaa riittää sitten paremmin ensi kesäksi.
Olen aina ajatellut tämän perennan olevan harmaamalvikin..
valkoinen muoto siitä olemassa toki on, mutta nyt näin kuvan puutarhakirjassa ja kukkan keskikohta pitäisi olla punerva. Kukkani on kokonaan valkoinen.
Olkoot mikä on, mutta tässä aurinkoisessa kasvupaikassa kukinta on loppumassa.
Malvikkia kasvaa useammassa paikassa ja hieman varjossa kukina jatkuu..
Tässä heijastuksena vesisaavin pinnalla.
Rantakukka kukkii loisteliaasti. Olen tätä siirtänyt luonnosta. Jalostettu lajike vasta kasvattaa vartta.
Rantakukka kuuluu perhoskasveihin.
Kuunliljat aloittelevat myös kukintaa. Kukat ovat yleensä yksinkertaisen kauniita!
Vaaleanpunainen malva aukoo nuppujaan ja heti tulee vieraita.
 Kirjoukonhattu on mummoni peruja. Kestävä ja näyttävä.
Näistä maksaruohoista nyt ei ota selvää..luulisin punaisen olevan kaukasianmaksaruohon.
Perhoset ainakin viihtyy.
Jotkut kesäkukat jaksavat kukkia ja kukkia.
Muutamia orvokkeja olen jo heittänyt pois koska ovat käyneet niin honteloiksi.
Nämäkin orvokit alkavat kohta olemaan poistoon valmiina, mutta annetaan nyt kukkia vielä harsokukan kaverina.
Voi hyvänen aika, ensinmäiset syyshohdekukat kukkivat.
Poikani tytär piirsi minulle taideteoksen.
Ompa minulla solakat sääret..
Perustyöt alkavat jo pikkasen sujumaan.
Kesäkuun alussa leikattu käsi alkaa toipumaan. Kastelukannu vesineen nousee jo!
Lapio, sahaus ja rautakanki hommiin en edes uskalla alkaa.
Tulipa piiitkä postaus.

10 kommenttia:

  1. Siellähän se mummo on töissään:) Laitoin orvokit kesäkukkien tieltä kukkapenkkeihin ja ne ovat kukkineet koko kesän kauniisti, eivätkä ole honteloituneet ollenkaan...mitä kyllä ihmettelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt että mahtaako honteloiden orvokkien "takana" olla epätasainen kastelu kun ne ovat kerran noissa purkeissa niin kuivahtavat. Penkissä on tasaisempaa toi kosteus..tiedä häntä.

      Poista
  2. Mukava piirros, niin kuvaava ;) Tuo maksaruoho näyttää ihan samalta kuin tänä kesänä ostamani "punanahka"
    Hieno kottikärry! Kauniita ovat muutkin kukat, mikä on tuo musta kukka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta punanahkasta, uskon maksaruohoni olevan samaa. Musta on petuniaa ja lomassa pilkistää murattia.

      Poista
  3. PALJON ihania kukkia! Ruusuun on apteekkari vetäissyt hienot raidat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekkari on kyllä supertaitelija..joka kukka erillainen.

      Poista
  4. Voi tuota kukkien kauneutta! Paljon ihania kaunottaria on puutarhassasi! Hieno taideteos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun kaunottaret kukkivat niin nopsaa tänävuonna.

      Poista
  5. JESTAS, mitä loistoa. Kottikärryt aivan mahtava, oijoi, kun tuon väriset jostakin bongaisi. Kaukaasianmaksaruohoa mullakin, mutta tuo sun on kyllä hienon värinen. Ihana piirrustus, ne on niin parhaita :)

    Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen spraymaalilla vetäissyt noi vanhat kärryt.
      Yksi pullollinen riittää.

      Poista