maanantai 10. joulukuuta 2012

Ikkuna joulukuiseen metsään

Puutarhaani ympäröi joka puolella metsä. Useita hehtaareita taimikkoa, kangas metsää, kallioita ja suota. Lunta metsässä on n.10cm varpukasvusto erottuu vielä selvästi. Kivet ja kallionkoloset tunnistaa. Sammalet ovat jääneet piilottelemaan lumen alle.
Talvi metsä vaikuttaa hiljaiselta, mutta lumen alla ja päällä on paljon elämää. Lumi hiutaleita putoilee hiljakseltaan tai puut paukahtelevat pakkasen kiristyessä. Luonto ei ole kuollut se vain lepää.
Talvella näkee usein jätöksiä eläinten ruokailusta. Ulosteista voi myös eläimen tunnistaa. Hangella viipottaa erillaisia jälkiä. Harakan hyppelyä ja peura polku edelleen ahkerassa käytössä. Hirvi on käynyt järsimässä taimikossa pihlajan vesoja. Palokärki etsinyt muurahaisia lahosta männyn kolosta.
Hangella hyppelehtii tarmokas lumi hämähäkki.

Lahon koivun kyljessä kääpä on saanut kyytiä. Tikka lienee toiminut taitelijana, upeaa muotoilua!

4 kommenttia:

  1. Metsä kai se minuakin tähän sitoo. Ajattelen kauhulla kaupungissa asumista. Joskus kai täytyy, kun kunto heikkenee.
    Mutta vielä nautin tästä ihanuudesta.

    Saman verran on lunta täälläkin, 5-vyöhykkeellä.

    VastaaPoista
  2. Mettä on kyl upee paikka. Sielt löytää ain uusii näkymii ja pienii luonnon ihmeit niinku toi taiteellinen kääpä. Ja tosiaan ne äänet; eläinten ja puunrunkoin pakkasel. Ja viel jäljet, nykko lunt on. Tarttee vaan poiket uusil reiteil ja poluil ja välil vähä oikoo. (Eksymist kannattaa silti varroo.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksyminen onkin sitten erijuttu. Täälläpäin paljon kärry polkuja metsissä kai ne johonkin johtaa..

      Poista