torstai 17. huhtikuuta 2014

Maajussien kiireet

Aurinko kuivattaa peltoja jo hyvää vauhtia.
Pienempi avo oja  peltojen välissä kuivahtaa, vettä on enää vain nimeksi.
Pellot muuttuneet harmaiksi.
Maajussien kevät kiireet hurahtavat kohta kunnolla käyntiin.
Hurina ja pörinä kuuluu kahelinkulmalle asti vaikka on metsää ympärillä.
Eikä siinä mitään pörinässä, työn äänihän se on. Varma kevään merkki!
Mutta..yhtä juttua olen viimevuosina ihmetellyt..
Kuvitellaan tilanne että traktori kyntää pellolla.
Miksi perässä ei enää lennä isoa parvea lintuja? Lokkeja, naakkoja, variksia..
Toisaalta sellaisella pellolla joka on ollut kesannolla näitä lintujakin riittää.
Mitähän tämä tilanne meille kertoo?
Onko tehomaatalous köyhdyttänyt maaperän?
Onko liiallisella lannoituksella saatu aikaan tuhoja?
Mitä tekee kasvinsuojelu aineet?
(Luin artikkelin maaseuduntulevaisuudesta että kasvinsuojeluaiden todettu aiheuttavan
mehiläisten ja kimalaisten joukkokuolemia) 
Onkohan se yksinkertaisesti niin ettei matoja ja muita nilviäisiä pellossa ole?
 Tälle pellolle on ainakin joku tuonnut upean sontakasan!
Luonnon omaa lannoitetta.
 Kaikesta huolimatta mukavaa pääsiäistä kaikille!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vielä isoista linnuista

Viimeiset hetket ovat käsillä mitä kurkien tarkkailuun tulee.
 Parisen viikkoa olen saanut seurata kurkia peltojen laitamilla.
Pariskuntia on ollut neljä. Kaksi pariskuntaa on jo häipynyt pesintäpuuhiin.
 Järvellä pariskunta olikin ruokailu puuhissa ja metsän takaa pääsikin
melko liki ruokailevaa paria.
Eihän sitä meikäläinen risukossa niin hiljaa pääsekkään ettei tuo
ruokailu hetki keskeydy..pää nousee jo ylös ja sitten tähyillään.
Ja ennalta arvaamatta laitinmaisena oleva kurki vetäisee karmivan
varoitus huudon!
 Ziiisus mikä voluumi
Vaikka lähden oitis perääntymään..siirtyy pariskunta kauemmas pellolle.
Kurkkihan tekee pesän ruovikkoon tai vetiselle nevanreunukselle.
Pesinnän alkaessa kurkia näkee vain aamulla aikaisin tai illalla.
Järvellä kun olin otin mukaani kartan ja lähdin
 suunnistamaan kohti Mustajärveä.
Alue on kuivahtanut järvi jossa kasvaa järviruokoa.
Paikka on lintujen suosiossa.
  Kovin liki ei tätä ruovikkoa päässyt. Ehkäpä olisi tarvinnut yrittää
ruovikon vasemmalta puolelta, mutta joku toinen kerta.
Varovainen näissä kohteissa pitää olla ettei humpsahda lähteeseen.
Tässä olikin edessä hakattua metsää ja kalliota.
Matka loppuikin tähän kun alkoi upottavan oloinen sammalikko.
Paljon lintuja lensi ruovikosta. Nämä kaksi jäivät ruokailemaan.
Aivan kuin olisivat tienneet että tuo täti ei kovin liki pääse.
Jotakin maukasta sieltä löytyy..
Nyt sitä riittää luonnossa tarkkailtavaa.
Onnistuneita luonto elämyksiä!

















maanantai 14. huhtikuuta 2014

Nyt meni hermot!

Aamulla kun olin puutarhassa levittämässä katetta näin kun Börje alkoi raapimaan
sateenvarjojalavan vartta! (Olin juuri irroittanut rikkoutuneen runkosuojan.)
Ja eikös sitä pienempi perässä eli Elsa!
Mikä kumma siinä on kun mikään taimi ei meillä saa olla rauhassa!
Ja kun yksi raapii niin siinä käy kaikki kolme.
Lopulta raapimisjälkiin tulee tikka koluamaan.
Kovistelun jälkeen tässä istutaan ja kummallakin sellainen
ilme.."me ei ainakaan olla mitään tehty"
(vasemalla oleva terassin tukitolppakin on joskus raavittu)
Hätä keinot keksii!
Nyt on vanha verkko roskis uusio käytössä.
Nyt ei sitten karvanaamat raavi.
Lienee hätävarjelun liioittelua mutta hoitaa homman!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Vettä!

Tänään menikin sitten hieman pieleen hommat..
tuli nukuttua kymmenen tuntia putkeen.
Juuri noin sitten käy kun hurahtaa liikaa puutarha hommeleihin,-väsymys tulee.
Aamupäivästi satoikin sitten oikein urakalla, mikä tietysti onkin hyvä juttu luonnolle.
Voi ihan rauhassa taas vaikka nukkua muutaman tunnin.
Sateen loputtua jatkoin vesi linjastolla.
Päälle oli pakko pukea toppahousutkin oli niin kylmä!
Tulihan ne vesisäiliöt sitten pestyä.
Isännän ystävällisellä avustuksella sain itseni ähellettyä keikkumaan säiliöiden päälle.
Kyllä on taas roskaa ja seinäkin vihertää.
 Osa säiliöistä on jo niin vanhoja ettei kunnolla puhdistu.
Keväisin meidän kaivossa on aina niin paljon vettä että on pakko päästellä
ylimääräistä metsään. Haaskausta!
Nyt näihin menee viitisen kuutioita vettä ja on todella tarpeen kesällä.
Säiliöt ovat korkealla paikalla tontilla ja letkun avulla onnistuu kastelu.
Poikkesin tänään ihanaisella autiotalolla josta postasin 25.3. (keskellä "ei mitään")
Olen vaan niin tykästynyt paikkaan ja en voi pysytellä poissa.
Tunnelma on rauhoittava ja hiljaisuus syvä. Olen koukussa.
Päivittäin kuvittelen minkälaista elämä siellä on ollut..huoks..
Pikkasen olen saanut tietoakin paikasta siitä joskus myöhemmin.
Ikkunoihin on tulossa sammalta..
Taarpeellinen tarpeille vuosikymmeniä sitten..
Tässä saunassa ei taatusti ole hierovaa suihkua!
Eläinsuoja päreistä
Nurin niskoin



lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hei hulinaa!

No ompas viikko hurahtanut melkoisen nopsasti. Neljä yövuoroakin tuli tehtyä.
Joka kevät (vaikka päätän että pidän varani) se tulee, jokin viikko kun meikäläinen
käynnistää turbo moottorin. Paahdan töitä ja sitten "töitä".
Ja tämä hullutus hiipii kroppaan kuin varkain. Koko homma ei ole hallittua.
Kaikki tapahtuu nukkumisen kustannuksella, eli ei oikein nukuta..
Mikähän tämän laukaisee? Valo, kevät, ideat.. selityksiä voinen keksiä.
Hölmöläisen hommaa kuitenkin koska se väsymys sieltä tulee!
Onneksi sitä on jo niin vanha ettei muutaman tunnin unilla jaksa enää kuin viikon.
Muutama vuosi sitten meni kolmekin viikkoa putkeen.
Voi mikä terveysriski tässä piilee..kaheli on kaheli.
Kivikkoja on puhdistettu niin että sormenpäät ovat rikki..
 Pölli aitaa tehty ja samalla risu aitaakin..
Talven runtelemia reunuksia korjattu..
Purku tiilistä flätkin tämän aidan pätkän. Pestäviä kippojakin löyty taas..
Päätin etten kyllä noita kukkia tätä kesänä laita niin mahdottomasti!
Hevosen peetä ja multtaa on liikkunut kukka maihin
 Kaffepaussilla voi ihailla vaikka näitä. Pitää istuttaa vaan lisää.
Perennapenkistä löyty tämmönen. Mulla ei ole nyt mitään hajuakaan mikä tämä on?
Luulin että on syksyllä ostamani "pipo" mutta ei olekkaan. Taitaa olla rikkaruoho..
Eilen sitten satoi ja siivoilin tätä puutarhavajaani, siitä ei oikein tullu
mitään kun on taas täynnä vaikka mitä sälää..
Maalatakin tämä vaja tarvis, mutta ei tänä vuonna.
Kuka nuo kaikki kokoelma tavaranikin irroittas..
Minä olen kyllä mahdoton, tämäkin seinä on jo täynnä.
Joka kevät vanhassa torvessa käy lintuja. Tsekataan asunto ja todetaan liian ahtaaksi.
Tänään alkoi jo iltapäivällä mun kroppani hyytymää.
Poikkesin jokirannassa ja matkalla taas ihailin näitä kiviä.
Kartanossa puretaan aitaa. Kivet on hassun oloisia.
Jos nämä hävitetään voi kun minulla olisi mahdollisuus saada ne.
Pitää seurata tilannetta mitä aikoivat tehdä.
Jokirannassa kukkii pajut ja ötökät hyörivät kimpussa.
Eteläisessä rinteessä kukkivat valkovuokot..
Sisiliskot kisailivat puiden rungoilla.
Kolme kamaluutta makoili auringos..mä tulin pois..
en tykkää käärmeistä!
Huomenna tarvis vissii esikasvatuksille tehdä jotakin.
Tulevat saunan klasist kohta ulos.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Rakkautta



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille

Tervetuloa Kahelinkulmalle uudet jäsenet!


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hetkinen

...vielä kun odotellaan niin johan vihertää!
Köynnöshortensia
Selja
Tuomi
Pilvikirsikka
Kultahelokki on uskomattoman kaunis..jo nyt!
Järveltäkin on lähtenyt jäät. ..rippeet kaislikossa.
Tätä näkymää järvellä minä odotan joka kevät.
Kimmeltävää viikonlopun jatkoja kaikille!