sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Opiskelua ja monta kuvaa

Olen nyt perehtynyt alppiruusujen maailmaan.
Muutama vuosi sitten aloin perustamaan rhodolandiaa tuonne suulin taakse.
Suulin taustahan on pelkkää metsää ja kiviä.
Aloitin koivuista ja kaatelin niitä pois. Muutama koivu on vielä jäljellä ja kaadan ne
varmasti syksyllä tai talvella..katsotaan miten ehtii.
Alppiruusujen kasvupaikat ja olosuhteen on jotenkin iskostettu päähän.
Rhodolandian reunamalla kosteikossa kasvaakin valmiiksi pikkasen
suopursua. Juolukkaa ja mustikkaa löytyy myös.
Muutaman alppiruusun olen jo istuttanut.
Olen seisoskellut ja mittaillut rhodos että mistä se aurinko nyt sitten aina paistaa.
Havupuita on ja paljon vielä, mutta kyllä joihinkin kohtiin aurinko osuu aika "kuumana".
Nyt ei auttanut kun opiskella kun ei oikein tiedä miten jatkais.
Alppiruusujakin on niin pahuksen paljon. Yhtään ei tietoa kuinka isoiksi ne kasvaa.
Opiskeluun mahtava tilaisuus ilmaantui kun luin paikallislehdestä alppiruusutarhasta.
Kävin tietysti tutustumassa.
Tarha sijaitsee Kauttuan Ruukinpuistossa.
Pyhäjärvi-instituutin pihaan rajoittuvassa männikössä.
Edustettuina ovat 17 suomalaista lajiketta, joita kutakin on metsässä seitsämän tainta.
 Tässä kukoistaa "Eino"
Taimet on kaikki istutettu vuonna 2007
silloinen toiminnanjohtaja on istuttanut ne läksiäislahjana.
Näistä kasveista saikin nyt hyvää osviittaa kuinka isoiksi ne kasvaa.
"Helsinki University"on ehdottomasti mun valintani.
Keskikokoinen ja muistuttaa "Haagaa" mikä minulla jo onkin.
Tämä "Pekka" on kookas ja korkeutta tulee kolmisen metriä.
Pystylehtinen ja tämän taakse mahduin minäkin jo seisomaan piiloon.
Hankintaan ehdottomasti!
Kirjanpito pettänyt minulla mutta paikanpäällä on jokaisesta
kasvista hyvät opasteet.
Matalia pikkuruisia kasvejakin tietty oli..
näitä voisi yhdistää havujen kanssa samaan penkkiin.
Alppiruusut kasvavat jykevien mäntyjen alla.
Joukossa tammea, pihtoja ja pähkinäpensaita.
Kannattava opintoreissu. Nyt vaan metsästämään ainakin "Pekkaa"
Vinkkejä otan mielelläni vastaan, kiitos!
Ruukinpuistossa kun poikkeaa niin ei kosken ohitse pääse sitten millään.




 Kasvillisuus on näyttävää ja rehevää.
Vesi on melkoisen alhaalla ja polkuja pitkin pääsee alajuoksulle asti.
( Kannattaa ottaa saappaat jalkaan ettei käy niinkuin minulle. Lenkkarit olivat litimärät ja tuoksu
sangen kansainvälinen autossa asti, josta tietenkin sain lievää palauttetta)

P.S






6 kommenttia:

  1. Rhodolandiasta tulee varmasti hieno!

    Käyhän joskus katsomassa Mustilan arboretumia rhodojen kukinta-aikaan, voisit tykätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta Mustilasta ja kuviakin nähnyt. Varmasti upea paikka.

      Poista
  2. Rhodot ovat upeita. Taatusti tulee upea istutusalue.

    VastaaPoista
  3. Alppiruusut sopivat hyvin suopursujen joukkoon. Itsekin aloittelevana rhodolandistina sanoisin, että unohda halvat ulkomaiset taimet ja osta vain se Pekka ja muita ihania kotimaisia. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin minulle on infottu että kotimaiset kestää ja kasvaa hyvin. Hintaa on mutta vähitellen ostelen.

      Poista